SOINTUN BERLIINI

 

 

Sointu asuu Kreuzberg-nimisessä kaupunginosassa. Vilkas, kansainvälinen alue, mistä on helppo päästä metrolla keskustaan turistinähtävyyksien äärelle. Me sen sijaan päätimme lähteä katsomaan Sointun valitsemia omintakeisimpia kohteita. Ja pyörillä, jotka haettiin ihanalta, vehmaalta sisäpihalta. Ihmeellistä, että tällaisen suurkaupungin piilosta löytyy tällaisia keitaita. 



Berliini on sympaattinen kaupunki pyörän selästä katsottuna. Pyöräteitä löytyy runsaasti. Pyöräilijät kulkevat sulassa sovussa muun liikenteen kanssa - vai pitäisikö sanoa toisinpäin? Kävelijät eivät yllättäen hyppää pyöräsi eteen, kuten monesti Helsingin keskustassa saattaa käydä. Lounaspaikkoja on vieri vieressä kadun varsilla, ja pysähdyttiinkin. Hyvä ruoka, leppoisa tunnelma. Lämpötila ehkä vähän yli 20. 


Sointu vei minut Tempelhofer Feld - nimiselle entiselle lentokentälle. Uskomattoman hieno tila avautuu joka suuntaan. Kentän vanhoja kiitoratoja pitkin porukka pyöräilee, rullaluistelee, nurmikoilla lapsiperheet picnicillä, nuoret heittivät frisbeetä. Joka paikassa ihmisiä yhdessä nauttimassa upeasta syyspäivästä. 



Tempelhofer Feltiltä löytyy myös salainen puutarha. Kaupunkiviljelyalue, jossa mitä kekseliäimmin on rakenneltu viljelylaatikoita, istuinryhmiä, katoksia, esiintymislavoja ja ties mitä. Ja voi sitä vihreän kasvillisuuden ja kukkivien kukkien ihanuutta! Sen kaiken siimeksessä istuu lisää väkeä juttelemassa, kahvittelemassa, lepäilemässä. Nautin kyllä täysiä! Tästä Berliinistä pidän!


 






Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BERNINA EXPRESS

V. 2022: REILAAMAAN TAAS!

MAASEUDUN RAUHAAN