KUN JÄNNITTÄÄ JA SIIPI ON MAASSA
Kuvitan tämän postauksen tuollaisella synkällä metsäkuvalla, jossa kuitenkin valo pilkahtaa ”tunnelin päässä”.
Tärkeimpiä asioita lienee, että saa nukuttua yönsä hyvin. Jos on kovin lyhyitä pysähdyksiä eri paikkakunnilla - vain yksi tai kaksi yötä per paikka - niin matkanteko on ehkä liian intensiivistä. On vaikea rauhoittua. Ajatukset alkavat pyöriä päässä silloin, kuin oikeasti pitäisi jo nukkua. Varsinkin, jos seuraavana aamuna on uusi lähtö. Sitä kelaa mielessä, miettii onnistuuko lyhyt junien vaihtoväli, sattuisiko juna myöhästymään; kuinka löydän uuteen majapaikkaan?
Itse olen kova jännittämään näitä junanvaihtoja, joten hyppään mielelläni aikaisempaan junaan. Mikä taas tarkoittaa pitkiä, tylsiä odotusaikoja jossain asemakuppilassa. Matkalaukun ja olkalaukun kanssa on hankala kierrellä kaupungeissa, vaikka sitäkin tulee monesti tehtyä. Tukholmassa laitoin matkatavarat aseman lokeroon. Joitain tunteja kiertelin vapaana ja huolettomana, mutta sillä oli hintansa: 26€! En typerä ollut katsonut hinnastoa. Noh, kerrasta sitä oppii!
Jos on lähtenyt reissuun kovin aikaisin aamulla, ja erityisesti, jos matka on pitkä monella vaihdolla, alkaa mieliala painua jo neljän viiden maissa iltapäivällä. Kannattaakin suunnitella aikataulu niin, että tuolloin olisi jo majapaikassa ja että saa ruokaa. Vieraaseen paikkaan saapuminen illalla on aika pelottavaa. Ja jos ei syö, ehtyvät voimat. Tämäkin totuus taas todettu täällä.
Kuukausi on myös niin pitkä aika, että jotain terveyteen liittyvää voi todennäköisesti tapahtua. Kuten alkumatkasta minulla nilkan nyrjähdys, kuulolaitteen mykistyminen ja flunssan poikanen. Nyt vaivaa taas kutiavat hyttysenpistokset. Onneksi on rohtoja. Näin jälkikäteen voi kuitenkin vain todeta, että kaikki järjestyy. Pientä hankaluutta, mutta ihimiset ovat yleensä ystävällisiä ja auttavaisia. Parantuneen vaivan myös unohtaa nopeasti.
Olen iloinen tästä blogista. Kun yksin matkustaa, tulee kova tarve puhua jollekulle, jakaa päivän kokemuksia. Tykkään kirjoittaa tänne mietteitäni, vähän niin kuin teininä: ”rakas päiväkirja”. Onneksi minulla on myös oikeita live-kavereita tällä reissulla: Sointu Berliinissä, Päivi ja Marita Italian kierroksella, Seija Bergamossa ja huomenna vuorossa Özgul, turkkilainen ystäväni, joka vuosia sitten muutti Suomesta Saksaan, tarkemmin Muelheim an der Ruhr’iin Essenin lähelle. Ja tietysti sitten paluumatkalla Tukholmassa Sami ja Linn perheineen. Mutta siitä sitten, kun sen aika on.
Oikeastaan olen aika onnen tyttö. Tämä reissu vahvistaa omaa selviytymisvarmuuttani, rohkeutta ja luottamusta. ”Olen oma itseni turva ja maailma on mun koti”. Että vaikkapa sellainen motto minulla. Alikulkutunnelissa taas oli tällainen. ❤️
Olet inspiroiva ❤️
VastaaPoista